Tuesday, January 22, 2008

Uusi vuosi, uudet kujeet: Hevosenleikki Special IRLANTI


"Soaking wet" on varmasti osuvin kuvaus tämänhetkiselle olotilalleni. Koko viikoksi on luvattu pilvistä, sadetta ja kovaa tuulta. Eilen sen sijaan oli kuulemma ollut kaunis ilma - sade alkoi juuri ennen kuin saavuin Galwayhin. Lämpötila pysyttelee onneksi kymmenen asteen hujakoilla, joten ei tässä vallan hengiltä jäädytä.

Heti lentokentällä bussiin noustuani huomio kiinnittyi joka puolella näkemiini roskiin. Kaikki tienpientareet muistuttivat kaatopaikkaa. Samaa oli nähtävissä Galwayn kaduilla, puistoissa, muistomerkkien juurella ja jopa hautausmaalla. Seuraavaksi silmään pistikin sitten elikoiden määrä pelloilla. Oli lammasta, lehmää ja erityisesti laikullisia ponihevosia. Heti lentokentän kulmalla jonkinlaisella kotitekoisella motokrossiradalla pisteli ruunikko ruohoa poskeen. Ja kohta jo näkyi yli 30-päinen laikukas lauma.

Galwayssa ei vielä ole näkynyt hepan heppaa, mutta täällä sen sijaan on miellyttänyt ihmisten ystävällisyys. Hostellin henkilökunta on tosin ranskalaisia (!), mutta Galwayn museon kulmalla vastaan tullut parkkipirkko (tai pikemmin -pertti) jutteli pitkät tovit, kertoi olevansa kotoisin Skotlannista ja kertoi Claddaghin sormuksesta, jonka alkuperä jäi museokäynnistä huolimatta hieman hämäräksi. Samoin paikallinen postinkantaja ihaili ohi polkiessaan asuani (Suomen Armeijan Sadeviitta)!

Paikallinen aksentti tuottaa vielä hieman ongelmia. Tescossa asioidessani en saanut oikein tolkkua kassaneidin kysymyksistä, ja ravintolassa syntyi sekaannusta jälkiruuan sortista (tosin tarjoilija oli intialainen. Melkoinen englannin kielen aksenttien painajaisyhdistelmä!) Kaupungilla tuntuu pyörivän paljon puolalaisia - Abbeygate Streetilla oli vallan kauppa, jossa myytiin puolalaista ja venäläistä sapuskaa, ja puolalaisia nakkeja ja papuja oli jopa Spar supermarketin hyllyssä.

Paha virhearvio oli sähkötöpselit. Jossain matkan varrella tuli ahaa-elämys, että brittiystävilläni on aina manner-Euroopassa adapterit mukana. Hostellin respasta sain lainaan adapterin ja kännykkä onkin nyt ladattu täyteen, mutta Clifdenin reissua ei varmaan läppärin eikä kameran akut kestä. Jos en tänään löydä sähkötarvikekauppaa, niin joudun ehkä jättämään hostellin adapterin palauttamatta (viiden euron pantti!)...

Huomenna matka jatkuu Clifdeniin. Varasin huoneen Showgroundsin vieressä sijaitsevasta majatalosta ja menen iltapäivällä käymään Connemara Pony Breeders' Societyn toimistolla. Valitettavasti Clifdenin museo ei näytä olevan auki enkä näin ollen tule näkemään sen poniaiheista näyttelyä. Clifdenissä kuluu aika lauantaihin asti, enkä edes tiedä pääsenkö tässä välillä nettiin. Todennäköisesti kyllä, sillä Länsi-Irlantikin vaikuttaa olevan jo laajakaistan ja kännykkätornien valtakuntaa.

Olipa tutun näköisiä heppuja Galwayn pääkadulla! Siinähän ovat Oscar ja Eduard Wilde sulassa sovussa kuin Tarton Toomemäellä ikään...

Pyhän Nikolauksen kirkon hautalaatat toimivat nykyisin kätevästi parkkipaikkana!


No comments: