Thursday, January 24, 2008

Clifden, 24.1.

Aamu valkeni tuulisena ja paikallisille ”kylmänä”, eli lämpöä oli vain alle 10 astetta. Terveellisen jugurtti- ja hedelmäaamiaisen keralla sain jälleen sitä oudolle tuoksuvaa irlantilaista ”ruskeaa leipää”, joka tuoksuu oudolle, mutta johon saattaisi vaikka ihastua.

Raekuuron siivittämän aamukävelyn jälkeen soitin Lough Fadda –siittolaan, jonka kanssa oli sovittu ponien katselua aamusella. Tallissa oli lauma ”nuorisoa”, jotka ulos päästyään hönttöilivät pitkin tallinpihaa, mutta varsinaiset helmet eli siitostammat olivat Ballyconneelyn tien varrella lampaiden kanssa laitumella. Vihdoinkin poneja siinä aidossa maisemassaan! Isäntä oli kovin mukava ja kyseli Suomen kuulumisia – niin talouspolitiikkaa kuin maahanmuuttotilastojakin.

Janus ei ollut vielä palannut vuorilta, joten seuraavaksi olikin miettimisen paikka. Päätin käydä kysymässä CPBS:n toimistolta, olisiko missään lähettyvillä Kestrelin jälkeläisiä. Ja löytyihän niitä – kolme ”lastenlasta” ihan Clifdenin vierestä (niiden emätammoja mennään huomenna katsomaan vuorille), sekä Annika-niminen tamma Letterfrackissa, jonne toimiston Emer minut hyvää hyvyyttään kuskasi lounastunnillaan! (Kestrel oli aikoinaan astunut Emerin isän luona.) Kovasti tuli ikävä kumisaappaita, Letterfrackissa nimittäin kahlattiin nilkkaa myöden kuravellissä...

Iltakävely suuntasi Sky Roadille, jonka varrella törötti niin connemaroja kuin muunkin sorttisia poneja, aasi sekä lehmiä. Sadekuuro yllätti mutta onneksi vanha kunnon sadeviitta ei pettänyt! Nyt istun keskustan hotellissa nettikahvilassa, sillä kone ei enää suostu yhdistämään majatalon langattomaan verkkoon. Kurja kapistus! Clifdenistä on jo niinikään löytynyt suosikiksi muodostunut lounaspaikka, Walsh Coffee Shop – erinomaisia voileipiä joka makuun!


Varsuleita vapaalla jalalla

Ujo mutta nälkäinen Annika



Laskuvesi Clifden Bayssa



No comments: