Thursday, October 11, 2007

Vermon ravit 10. lokakuuta (ja uusi objektiivi!)

Kärsin hetkellisestä mielenhäiriöstä tiistaipäivänä ja ostin uuden objektiivin - Sigman 70-200 mm f2.8. Menin ostamaan käytettyä, mutta mukaan tarttui viittä kymppiä kalliimmalla uusi mutta esittelyssä ollut putki kolmen vuoden takuulla. Ja keskiviikkona pitkästä aikaa Vermoon kokeilemaan...


Niffe voitti ponilähdön

Suomenhevosten "eläinsuojelulähtö" tulossa maaliin

Felix Pro ja Akseli Lahtinen

Juha Utala ja Southeast Digger uran ensimmäisen voiton jälkeen Derbyrevanssissa

Jalkapallotähden polle Livi Blaze - sekin voitokas

Saturday, September 1, 2007

Eestinhevoskatselmus Vihdissä

Paperiton eestinhevostamma Akula valittiin näyttelyn parhaaksi ja se päätti esiintymisensä ylittämällä yli metrin irtohypytyksessä. Mikäli katselmusta varten kaivetut sukutiedot pitävät paikkansa, on Akula lisäksi huippusukuinen - emä Ami on jättänyt viisi jalostusorijälkeläistä. Tuomari Ülo Metsmakerin mukaan tammassa on nähtävissä arvellun isän Akun jättämää leimaa.

Ülo Metsmaker aloitti näyttelyn kertomalla kuinka ja miksi hevosia Eestissä arvostellaan. Alkuperämaassa hevosia arvostellaan vain jalostuspäämääriä varten, siksi ruunien arvosteleminen oli Metsmakerille uutta. "Koekaniinina" ruuna Triks. Marja Hietakorpi tulkkaa.

Yksivuotias ori Laaser esittämässä askellajejaan vapaana. Kaikille hevosille tarjottiin mahdollisuus juosta vapaana ja näin minimoida esittäjän mahdollinen häirintä askellajeja esitettäessä. Kahden nuoren oriin jälkeen raekuuro siirsi näyttelyn maneesiin.

Nelivuotias Reesus on kotoisin Saarenmaalta, ja on erittäin hyvä rotunsa edustaja. Eestissä jalostuskäyttöön pyrkivät oriit ja tammat esitetään lautakunnalle jo 2,5 -vuotiaina, mutta niiden esittäminen myös myöhemmin on mahdollista. Reesuksen voikko väri on nykyisin "muotia", mutta vanha polvi piti sitä usein heikkouden merkkinä ja suosi mustia ja ruunikkoja.

Eesti Hobusekasvatajate Seltsin nettisivuilla julkaistussa artikkelissa oli linkit mm. flickr -sivustooni sekä tähän blogiin!!!

Tuesday, August 14, 2007

Tuesday, July 31, 2007

Torinhevosen alkulähteellä


Sunnuntai-iltana pääsin tsägällä Kuressaare-Tartto bussiin, sillä liput olivat unohtuneet varata... Vaan Pärnustapa enää kello 19 jälkeen päässyt bussilla Toriin - tuli vähän kalliimman puoleinen taksikeikka! Yövyin Klaara-Mannin lomatalossa, jonka emäntä oli oikein ystävällinen ja puhelias. Aamulla heräsin hevosen hirnuntaan - mökin takana oli aidattu peltotilkku jolla lojui hylättyjä maatyövälineitä, ja niiden seassa seisoi tumma eestinhevosori Euro!

Sovin tapaamisen Jaanus Kallasteen kanssa Tori hobusekasvandusen pihamaalle kello 13. Minua odotti kuitenkin tallissa työskentelevä Gerli, joka lupasi ensin kertoa minulle kaiken tietämänsä ja loput voitaisiin sitten kysyä myöhemmin Jaanukselta.

Tien toisella puolella "Eestin Hippoksessa" projektia vetävä Marja Hietakorpi pyydettiin esittämään minulle ajokkiaan Lennaria, pörheää 21-vuotiasta oikein vanhan tyypin torilaisoritta, joka oli vasta muutama vuosi sitten siirtynyt Toriin sen oltua vanhan mummon peltohevosena. Marjan kanssa tulikin sitten keskusteltua tovi jos toinenkin. Hän loi parhaillaan elektronista tietokantaa torinhevosten suvuista.

Jaanus Kallaste osoittautui miellyttäväksi nuorehkoksi mieheksi, joka mielellään kertoi siittolan nykypäivästä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Hänen intohimonaan tuntui olevan valjakkoajo, ja lähes rodeota olikin tarjolla, kun 3- ja 4-vuotiaat koulutettavana olleet eestinhevos-arabiristeytykset laitettiin pariksi uuden maratonkärryn eteen… Ruunaveljekset pysyivät kuitenkin nahoissaan eikä äksidenttejä tapahtunut ;) Ensimmäinen ajokerta oli kuulemma videoitu varoittavaksi esimerkiksi.

Keli oli aivan kaamea ja tiistaina kaatosateen lisäksi oli myrskytuulta, ja jo aamulla kuulin radiosta Linda Linen peruneen kaikki päivän lähtönsä. Sain kuitenkin lipun klo 18 lähteneeseen Eckerö Linen laivaan. Harmittavasti vain yhdeksitoista sovittu vankkuriajelu jäi väliin, sillä vettä tuli aivan hirveästi.

Kaiken kaikkiaan Tori oli miellyttävä paikka, mutta ihemttelin hevsoten tallissa seisottamista, sillä maata siittolaan kuuluu 912,5 hehtaaria. Hevosia on satakunta, mutta niitä on tarkoitus lisätä muutamalla kymmenellä, sillä myyntihevosia ei nytkään juurikaan ollut. Ulkoasu oli aika rappeutunut (vähän maalia, pliis!), mutta suunnitelmat olivat suuret, ja kunhan talous vain kestää, uudet kahvilat, majoitustilat ja remontit varmaan toteutuvat.




Sunday, July 29, 2007

Luonnonuskonnon jäljillä Muhumaalla


Perjantaina seilasin aamukymmeneltä Linda Linellä Tallinnaan ja siitä bussilla Kuivastuun. Sinne minua tuli vastaan Martin Kivisoo, Tihusen hobuturismitalun isäntä.

Martinilla on tällä hetkellä hevoslauma hieman suurentunut mm. hänen nettisivuillaan olevasta tiedosta - hänellä on 214 hevosta, mukaan luettuna kesälliset varsat. Heti perjantaina hän kävi esittelemässä minulle pyhän lähteen, johon raaputettiin hopeaa seitsemän kertaa, sen jälkeen valeltiin kasvot vedellä kolme kertaa ja sitten odotettiin terveyden paranemista. Muhumaalla on 74 vanhaa riittipaikkaa, ja luonnonuskonto on säilynyt aivan erilaisella tavalla kuin Suomessa. Martinin mummo oli hoitanut häntä ruosteisilla nauloilla ja kastevedellä vielä 50-luvulla. Selitys on kuulemma siinä, että jo maaorjuus on ajanut eestiläiset etsimään kansallista identiteettiään luonnonuskonnosta eikä kristillisyydestä.

Lauantaina kävimme katsomassa kivikautista hautakumpua. Iltapäivällä pääsin ikuistamaan eestiläisiä perinnehäitä, jonne Martin ja Eetika oli kutsuttu hääparille kulkuvälineiksi. Häät pidettiin pellon laidalla metsikössä pyhän tammen alla. Hääjuhlasta ajoimme Eetikalla takaisin Tihuseen.

Illalla jouduin sitten "siihen likaiseen touhuun" eli päätin kokeilla ratsastamista - ihan vähän vain, ja tosi rauhallisella hevosella. Tumma ruunivoikko Telvi-tamma oli vähän turhankin rauhallinen, jalat menivät kramppiin silkasta raviin käskemisestä.

Kokemuksesta rohkaistuneena kävin vielä sunnuntaina reilun kahden tunnin retkellä. Eerika vei minut ratsastamaan Telvin tyttärentyttärellä, jolla oli alla kesällinen orivarsa Ellis. Tällä kertaa alla oli hieman reippaampi, kauniin vaalea voikko Rula ja kokeiltiin oikein kaikkia askellajeja. Sitten olivatkin jalat jo ihan oikeasti krampissa… Ellis ei päästänyt Rulaa ohitseen vaan hidasteli edessä, ja esitti laukkapätkillä oikein komeaa ravia - taitaa olla tulossa ensimmäinen eestinravuri! Ratsastusreitit pylväskatajien välissä olivat komeat.

Ratsastuksen jälkeen pääsin vielä seuraamaan Martinin alkeisopetusta vankkureista. Kaikkein kuuliaisimman hepat tulivat jonossa kuin köyhän talon porsaat vankkurien perässä (jälleen kaksi varsaa mukana - pienestä se vitsa väännetään!) ja tottelivat Martinin ravi- ja käyntikäskyjä, samalla kun isäntä värikkääseen tyyliinsä opetti ensikertalaisia kevennyksen saloihin. Edes kauempana murissut uykkonen ei ehtinyt kohdalle.

Muhumaalla oli rauhallista ja ihmiset olivat mukavia, talossa ei ollut televisiota ja Harry Potter sai viihdyttää iltaa.








Wednesday, July 18, 2007

Vermo, V5 18.7.2007

Jo koelähdössä SE-vauhtia juossut Skully Gully

"Juo sie tuo viini niin mie syön patongin", tuumaa Leonardo Blend

Derbykenraalin loppusuoralla Antti Teivaisen ohjastama Photocopy ei päästä Arctic Challengea ohitseen

Monté-lähdön voittajat Mia Skutnabb ja Mikado des Crieres

Wednesday, July 11, 2007

Vermon V5-ravit ja Dean Hoffmanin luento

Suomen hevosenomistajien keskusliitto järjesti Vermon raviradan ravintola Raviinissa tapahtuman, jossa luennoi tunnettu yhdysvaltalainen ravitoimittaja Dean Hoffman. Luennon aiheena oli "Hyviä hevosia, huonoja aikoja". Hoffman muisteli käyneensä edellisen kerran Vermossa vuonna 1988, jolloin oli jakanut kunniapalkinnon lähtönsä voittaneille Pekka Korvelle ja Nick Lobellille. Kun Korpi ei ollut tuntunut ymmärtävän englantia, Hoffman oli lopuksi todennut: "Nice horse!" - ja tämän voittanut kuskikin jo ymmärsi.

Hoffman kertoi Yhdysvaltain raviurheilun menneisuudestä sekä nykytilasta ja päätti tämän osuuden melko masentavissa merkeissä. Raviurheilulla ja ymmärtääkseni kaikella hevosurheilulla pyyhkii Pohjois-Amerikassa huonosti, rahaa radoilla on vähän ja näkyvyys heikkoa. Kun tähän vielä ympätään valtavat doping-ongelmat (joista puhumisesta Hoffman sanoi "I hate it-hate it-hate it!!!"), tulevaisuus ei näytä valoisalta. Enemmän luennosta Sukupostissa.

Illan ravit alkoivat rajulla sadekuurolla, ja tihku jatkui koko illan. Kuskit olivat melko hurjan näköisiä mutanaamioineen - hevoset tuntuivat selviävän helpommalla! Illan V5-bonuksen ja samalla suurimman voittosumman vei Norman Mailer ja Antti Teivainen, joita Dean Hoffmankin pääsi onnittelemaan. Muuten lähdöt olivat "melko kalpeita", sermonioita oli vain V5-lähdöissä ja A.V. Marttilan tammasarjakin oli piilotettu aivan ravien loppuun. Olisi ehkä kannattanut nyt vetää ilmaisravit ensi viikon sijaan, jolloin tarjolla on taas Derbykenraalia ja muuta kivaa, joista ihmiset olisivat valmiita maksamaankin?


Pikimusta kylmäveriori Ölve johti koko matkan, mutta ratkesi loppusuoralla laukkaan ja menetti hyvät rahat

Vermon illan kunniavieras Dean Hoffman piti etäisyyttä onnitellessaan Antti Teivaista ja Norman Maileria. Miksiköhän... ;)

Mika Forss, Flax du Ling ja Rita Mestilainen


"Mutakuonot" Cannon Flame ja Jari Kinnunen kunniapalkintoa vastaanottamassa

Saturday, July 7, 2007

Connemaratreffit Valkealassa

Connemarayhdistys järjesti lauantaina 070707 kautta aikain ensimmäiset connemaratreffit Caragh-ponien kotitilalla Valkealassa. Paikalle tuli viitisentoista ihmistä - myös potentiaalisia ehdokkaita perustamaan "Helsingin city-connemarat" -alajaostoa ;)

Ensin tutustuttiin tien varressa oleviin Emmaan ja Marinaan. Tammat eivät varmaan olisi panneet pahakseen lähempääkään tuttavuutta, niin uteliaina ne aidan viereen tulivat.

Sen jälkeen käytiin riihellä, ja siitä Kestrel mukana tien taakse pellolle katsomaan varsoja. Isä-Kestrel ei taaskaan viihtynyt laitumella, mutta yleisö sen sijaan ihastui kahteen veikeään tammavarsaan, jotka olivat emineen viereisellä laitumella.

Lopuksi vielä kahviteltiin tallinvintillä, juteltiin mukavia ja katseltiin kuvia, allekirjoittaneen raparperipiirakkakin kävi kaupaksi ;)

Kestrel ja fan club :)



Marina poseeraa sateenkaaren alla seuraavana iltana