Dublinin lentokenttä, 28.1.

Pariin viimeiseen päivään en enää pääsyt nettiin - eikä oikein ollut aikaakaan!

Pääsin siis kahden männävuosien Clifden-tuomarin kyydissä lauantaiaamuna Claregalwayhin tuomariklinikalle. Paikalla oli kuusi arvioitavaa ponia, vajaat sata (?) osallistujaa, joista osa oli "seniorituomareita", osa "juniorituomareita" ja osa valmistautui enimmäiseen tuomarikokeeseen viikkoa myöhemmin. Yleisön edessä eläinlääkäri sekä Elisabeth Petch ja Padraig Hynes arvioivat poneja ja odottivat sitten katsojilta kommentteja. Kommentiosuus olikin sitten mielenkiintoinen - sekä se, mitä puhuttiin kulissien takana! Parhaat arviot sai kolmevuotias hyvin kehittynyt lumivalkoinen tamma, toiseksi tuli kaksivuotias tamma (i. Bunowen Bobby), joka olisi tarvinnut huomattavasti enemmän massaa ja luustoa, ja kolmanneksi kansallispuistossa asustava tamma, joka oli heikkoa lapaa lukuun ottamatta aivan loistava.

Lumivalkoinen tamma matkasi sitten kanssani samalla kyydillä New Inniin, missä illan ohjelmistoon kuului kuorokonsertti ja illallinen yhdeksi Irlannin parhaista kutsutuissa ravintoloissa (olisi se ruoka nyt parempaakin voinut olla. Kokki oli ehkä talviterässä - tarjoilijat ainakin!) Ilta päättyi Una MacLochlainnin yksityiskonserttiin takkatulen edessä - Unassa on ainesta tähdeksi!

Iltalukemisiksi luin Elisabeth Petchin kirjoittamaa CPBS:n historiikkia. Olisi ehkä kannattanut ostaa se ponitoimistolta lukemisiksi. No, ehkä ensi kerralla…

Seuraavana aamuna katseltiin Ashbrook studin oria Blue Smokeyta joka oli sairastellut eikä ollut siksi oikein terässä, sekä varsalaumaa, josta löytyi connemaran koko värikirjo - ruunikko, ruunivoikko, rautias, musta ja pari kimoa. Sen jälkeen suunnattiin Moyculleniin, missä nähtiin ensin sporttisia tammoja, veikeitä vuosikkaita ja sen jälkeen kuulemma harvinainen näky Connemarassa: kaksi jalostusoritta viettämässä talvilomaa kahdestaan. Bunowen Bobby (i. Glencarrig Lexus) ja Coosheen Storm Boy olivat mutaisesta ulkonäöstään päätellen nauttineet lomastaan!

Moycullenin ja Spiddalin välisiltä vuorilta löytyi sitten niitä "connemarakasvatuksen selkärankoja" - pienkasvattajia, joiden elämän ainoa intohimo on ponit. Keskustelun muuttuessa iirinkieliseksi oli hieman hankalaa seurata mukana…! Sedät olivat uskomattoman ylpeitä esitellessään laumojaan, ja kuulemma erityisen mielissään siitä, että kerrankin ulkomaalainen vieras käy katsomassa heidän ponejaan eikä ainoastaan niiden suurten kasvattajien omia. Maisemat olivat myös sitä aidointa Connemaraa - turvetta, vuoria, kiviaitoja, järvenlampareita, ja tietenkin lampaita tiellä.

Illallisen ja ostoskäynnin jälkeen (iirin kielen alkeisoppikirja tarttui mukaan) olikin sitten aika suunnata yöbussille ja Dubliniin.

"Lumivalkea unelma!"

Dylan ja tamma

Bunowen Bobby ja Coosheen Storm Boy

Bunowen Bobby ja Coosheen Storm Boy

...kiviseinän sisältä kurkistaa poni!

Clifden, 25.1.

Aamu sujui seuratessa Michael Conneellyn poninruokintaa. Tosin ruokinta tapahtui sadan mutakon ja tuhannen piikkipusikon takana kallioiden ja soiden keskellä. Sain onneksi lainaan tallisaappaat, muuten ainoat mukana olevat kengät olisivat todennäköisesti ikuisesti käyttökelvottomat. Michaelilla on B&B ja lupasin mainostaa sitä suomalaisille ponifaneille ;) - Lisäksi pihassa oli myytävänä kolme näppärää pikkutammaa ja pihatien reunat täynnä muista ponilaitumia. Vastapäätä oli puolestaan myynnissä mökki ja 2 aaria maata vaatimattomaan 450 000 euron kauppahintaan!

Kävin ohi mennessäni ostoksilla CPBS:n toimistolla ja näytin siinä sivussa muutamia ottamiani ponikuvia. Lumiset talviset kuvat herättivät suurta kiinnostusta - olivat kuulemma jo aiemmin etsineet lumisia kuvia, mutta eivät olleet löytäneet yhtään. Ostin pari vanhempaa kantakirjaa ja The Connemara Pony Companysta T-paidan.

Pari ponisetää ilmestyi siinä samssa "ponitoimistolle", olivat viemässä paria tammaa toiselle laitumelle ja kahta vanhempaa takaisin kotiin. Castle Countess, Miss Daisy ja Village Laura ovat tuttuja nimiä monille ponifaneille, ja silmäänpistävintä näissä kolmessa sekä Frederiksminde Mollyssa olikin niiden luuston uskomaton tukevuus sekä matalajalkaisuus. Molly ja Laura pääsivät kotitallille, koska iäkkäät tammat eivät pitäneet märistä laitumista ja jatkuvasta sateesta.

Toinen sedistä lupasi viedä minut kotimatkallaan ylös Sky Roadille, jonka maisemia ihaillen voisin tallustella takaisin kaupunkiin. Matkalla Henryn puhelin soi, ja apumies ilmoitti, että Janus oli nyt kotona! Ori oli antanut kiltisti kiinni ylhäällä vuorilla ja oli nyt siis tavattavissa :) Hieman pettyneeltähän senioriori vaikutti, sillä villi ja vapaa elämä vuorilla vaihtui tylsään kotiboksiin… Onneksi seurana oli sentään nuori tytärlapsi. Vaimot olivat jääneet kahlaamaan mutaan.

Illalla toinen setä vielä näytti minulle sekä naapurin oria, kolmivuotiasta Princeä (i. Hazy Match) että omassa tallissaan asuvaa 6-vuotiasta "ruohonleikkuria", joka oli ollut ikänsä lemmikkinä eikä siis esitetty vielä missään. Huomasin, että ponisetien kanssa pääsee hyvään alkuun kehumalla heidän poniensa tuhteja jalkoja ;)

Huomenaamulla saan kyydin Claregalwayssa pidettävälle tuomariklinikalle, jonne on tulossa satakunta ihmistä ympäri maan. Paikalle tulee myös arvioitavaksi poneja ihan kansallispuistosta asti! Jään mielenkiinnolla odottelemaan klinikan sisältöä.

Robin :)

Castle Countess

Village Laura, 24 v.

Clifden, 24.1.

Aamu valkeni tuulisena ja paikallisille ”kylmänä”, eli lämpöä oli vain alle 10 astetta. Terveellisen jugurtti- ja hedelmäaamiaisen keralla sain jälleen sitä oudolle tuoksuvaa irlantilaista ”ruskeaa leipää”, joka tuoksuu oudolle, mutta johon saattaisi vaikka ihastua.

Raekuuron siivittämän aamukävelyn jälkeen soitin Lough Fadda –siittolaan, jonka kanssa oli sovittu ponien katselua aamusella. Tallissa oli lauma ”nuorisoa”, jotka ulos päästyään hönttöilivät pitkin tallinpihaa, mutta varsinaiset helmet eli siitostammat olivat Ballyconneelyn tien varrella lampaiden kanssa laitumella. Vihdoinkin poneja siinä aidossa maisemassaan! Isäntä oli kovin mukava ja kyseli Suomen kuulumisia – niin talouspolitiikkaa kuin maahanmuuttotilastojakin.

Janus ei ollut vielä palannut vuorilta, joten seuraavaksi olikin miettimisen paikka. Päätin käydä kysymässä CPBS:n toimistolta, olisiko missään lähettyvillä Kestrelin jälkeläisiä. Ja löytyihän niitä – kolme ”lastenlasta” ihan Clifdenin vierestä (niiden emätammoja mennään huomenna katsomaan vuorille), sekä Annika-niminen tamma Letterfrackissa, jonne toimiston Emer minut hyvää hyvyyttään kuskasi lounastunnillaan! (Kestrel oli aikoinaan astunut Emerin isän luona.) Kovasti tuli ikävä kumisaappaita, Letterfrackissa nimittäin kahlattiin nilkkaa myöden kuravellissä...

Iltakävely suuntasi Sky Roadille, jonka varrella törötti niin connemaroja kuin muunkin sorttisia poneja, aasi sekä lehmiä. Sadekuuro yllätti mutta onneksi vanha kunnon sadeviitta ei pettänyt! Nyt istun keskustan hotellissa nettikahvilassa, sillä kone ei enää suostu yhdistämään majatalon langattomaan verkkoon. Kurja kapistus! Clifdenistä on jo niinikään löytynyt suosikiksi muodostunut lounaspaikka, Walsh Coffee Shop – erinomaisia voileipiä joka makuun!

Varsuleita vapaalla jalalla

Ujo mutta nälkäinen Annika

Laskuvesi Clifden Bayssa

Clifden, 23.1.

Illallinen suoritettiin Finnegansissa Galwayssa – tarjolla oli pottua, lanttua ja kaalia kiovankanan rinnalla. Melko irlantilaista, siis!

Tapanani ei ole tulla kipeäksi bussissa, mutta kertomukset Connemaran kiemuraisista teistä ja kaheleista kuskeista olivat sittenkin totta, ja tunsin lievää pahoinvointia matkalla Galwaysta Clifdeniin (tosin osansa saattaa olla myös aamiaiseksi syödyllä toissapäiväisellä eväsleivällä). Koska en kuitenkaan muista ikinä lukeneeni vakavista bussionnettomuksista Irlannissa, olin levollisin mielin ja perille siis päästiin. Olin ainoa matkustaja.

Bussissa taas ihmetytti irlantilainen roskapolitiikka: missään ei ollut roskiksia, mikä oli taas johtanut siihen, että penkkien kaikki mahdolliset rakoset oli sullottu täyteen purkkaa ja karkkipapereita. Onneksi sentään tienpielet siistiytyivät Clifdeniä lähestyttäessä.

Maisemat muuttuivat jyrkistä pusikkoisista asutuista rinteistä todellakin Tunturi-Lappia ja Norjan Finnmarkia muistuttavaksi kukkulaiseksi ”tundraksi”. Lampaita oli joka puolella ja ainakin Roundstonen risteyksessä ihan ilman minkäänlaisia aitoja, lehmiä oli myös jonkin verran, mutta poneja näkyi valitettavan vähän. Välillä satoi kuin aisaa, ja Twelve Bens –vuoret olivat sumun peitossa. Ilmassa leijuu vahva Atlantin ja poltetun hiilen tuoksu.

Dun Ri -majatalo sijaitsee aivan CPBS:n toimiston ja showgroundsin vieressä. Vessan ikkunasta näkee suoraan showkentälle! Kenttää näyttää tällä hetkellä asuttavan viisi lammasta… Vessanpöntön vesi on vihreää – pelottavaa! Majoitus on melko luksusta, mutta kai tähän tottuu…

Iltapäivällä menin käymään CPBS:n toimistolla. Siinä sitten silmäiltiin perinnenäyttelyä ja lehteiltiin vanhoja kantakirjoja (vuoden 1972 kirja 12,50 e saattaa lähteä matkaan). Hetken aikaa seurusteltuani sain sitten paikalliselta ponikasvattajalta ex tempore kyydin Kingstown-siittolaan, missä vanha isäntä Joe ja nuori isäntä Malachy esittelivät oriaan Kingstown Fionnia sekä tallin kultakimpaletta, 33-vuotiasta Silver Fort –tammaa. Tarinoita riitti vuosikymmenien ajalta, ja ainakin puolet on jo valitettavasti unohtunut. Maisemat olivat aivan fantastisia. Olen vieläkin ihan mykistynyt. Ja ihan hyvin tultiin juttuun, vaikka Joe oli jo vähän kuuro ja puhui sitä käsittämätöntä connemaran murretta :)

Huomenna olisi sitten tiedossa vierailu kahden-kolmen kasvattajan luo. En edes enää pysy kärryillä, että kenen ;)

P.S. Adapteri ”unohtui” hostellista lähtiessä kiinni läppärin piuhaan…

Connemaralampaita

Kingstown Fionnilla on kevättä rinnassa!

Silver Fort, 34 vee. Taustalla kaksi tyttärentyttärentytärtä

Uusi vuosi, uudet kujeet: Hevosenleikki Special IRLANTI

"Soaking wet" on varmasti osuvin kuvaus tämänhetkiselle olotilalleni. Koko viikoksi on luvattu pilvistä, sadetta ja kovaa tuulta. Eilen sen sijaan oli kuulemma ollut kaunis ilma - sade alkoi juuri ennen kuin saavuin Galwayhin. Lämpötila pysyttelee onneksi kymmenen asteen hujakoilla, joten ei tässä vallan hengiltä jäädytä.

Heti lentokentällä bussiin noustuani huomio kiinnittyi joka puolella näkemiini roskiin. Kaikki tienpientareet muistuttivat kaatopaikkaa. Samaa oli nähtävissä Galwayn kaduilla, puistoissa, muistomerkkien juurella ja jopa hautausmaalla. Seuraavaksi silmään pistikin sitten elikoiden määrä pelloilla. Oli lammasta, lehmää ja erityisesti laikullisia ponihevosia. Heti lentokentän kulmalla jonkinlaisella kotitekoisella motokrossiradalla pisteli ruunikko ruohoa poskeen. Ja kohta jo näkyi yli 30-päinen laikukas lauma.

Galwayssa ei vielä ole näkynyt hepan heppaa, mutta täällä sen sijaan on miellyttänyt ihmisten ystävällisyys. Hostellin henkilökunta on tosin ranskalaisia (!), mutta Galwayn museon kulmalla vastaan tullut parkkipirkko (tai pikemmin -pertti) jutteli pitkät tovit, kertoi olevansa kotoisin Skotlannista ja kertoi Claddaghin sormuksesta, jonka alkuperä jäi museokäynnistä huolimatta hieman hämäräksi. Samoin paikallinen postinkantaja ihaili ohi polkiessaan asuani (Suomen Armeijan Sadeviitta)!

Paikallinen aksentti tuottaa vielä hieman ongelmia. Tescossa asioidessani en saanut oikein tolkkua kassaneidin kysymyksistä, ja ravintolassa syntyi sekaannusta jälkiruuan sortista (tosin tarjoilija oli intialainen. Melkoinen englannin kielen aksenttien painajaisyhdistelmä!) Kaupungilla tuntuu pyörivän paljon puolalaisia - Abbeygate Streetilla oli vallan kauppa, jossa myytiin puolalaista ja venäläistä sapuskaa, ja puolalaisia nakkeja ja papuja oli jopa Spar supermarketin hyllyssä.

Paha virhearvio oli sähkötöpselit. Jossain matkan varrella tuli ahaa-elämys, että brittiystävilläni on aina manner-Euroopassa adapterit mukana. Hostellin respasta sain lainaan adapterin ja kännykkä onkin nyt ladattu täyteen, mutta Clifdenin reissua ei varmaan läppärin eikä kameran akut kestä. Jos en tänään löydä sähkötarvikekauppaa, niin joudun ehkä jättämään hostellin adapterin palauttamatta (viiden euron pantti!)...

Huomenna matka jatkuu Clifdeniin. Varasin huoneen Showgroundsin vieressä sijaitsevasta majatalosta ja menen iltapäivällä käymään Connemara Pony Breeders' Societyn toimistolla. Valitettavasti Clifdenin museo ei näytä olevan auki enkä näin ollen tule näkemään sen poniaiheista näyttelyä. Clifdenissä kuluu aika lauantaihin asti, enkä edes tiedä pääsenkö tässä välillä nettiin. Todennäköisesti kyllä, sillä Länsi-Irlantikin vaikuttaa olevan jo laajakaistan ja kännykkätornien valtakuntaa.

Olipa tutun näköisiä heppuja Galwayn pääkadulla! Siinähän ovat Oscar ja Eduard Wilde sulassa sovussa kuin Tarton Toomemäellä ikään...

Pyhän Nikolauksen kirkon hautalaatat toimivat nykyisin kätevästi parkkipaikkana!

Väliin jääneitä...

Kuvia lokakuusta 2007 tammikuuhun 2008!