Saturday, April 28, 2007

Finlandia-ajo 2007

Finlandia-ajo ravattiin tänään Vermossa kuivassa mutta kalsean tuulisessa säässä. Kolme tuntia päälähdön jälkeen "nakit" ovat vieläkin kohmeessa. Kalseudesta huolimatta kilpailun voittaja Opal Viking sivusi rataennätystä. Viime vuonnahan Classico Merett ensin juoksi ennätykseksi juhannusviikolla 11,1a ja pari kuukautta myöhemmin PJ Punjab (ensimmäinen digikuvaamani hevonen, muuten!) paransi aikaa maililla vielä 10,8:an.

Pääsin tänään jopa lempipaikalleni, siihen radan reuna-aidan ja voittajaringin kulmaan, josta on suora linja maalipaalulle. Ennen päivän päälähtöä "ne oikeat valokuvaajat" tulivat kyllä suoraan eteen radalle seisomaan, mutta Hippoksen tarkkailijan käskystä (ja viime kesän Forssan farssista viisastuneena?) hekin saivat poistua. "Kuvata saa vain aidan takaa", kuului tiukka sana. Lehtikuvan sedälle tehtiinkin kiltisti tilaa.

Jean-Pierre Dubois oli tuonut kolmivuotiaiden seppeleajoon upean hevosen jolla oli kaunis nimi Que Je T'Aime, joka tarkemmissa tutkimuksissa Helsinkiin saavuttua oli osoittautunut oriiksi - toisin kuin käsiohjelma antoi olettaa ;) Ja voittohan Ranskaan lähti viemisiksi, lisäksi Dubois nousi naisväen suosioon herrasmiehen elkeillään voittajakehässä.

- Sehän on lyhyt, huomioi vieressä seisonut setä tarkoittaen Opal Vikingiä. Epäiltiin, että mahtuuko sen jalat mahan alle.

Kool du Cauxin ja Citationin laukattua ja Opal Vikingin singottua kärkeen päätimme kuitenkin sedän kanssa, että peli oli ratkennut. Ja niinhän se olikin. Aika ylivoimainen Opal Viking oli, vaikka Mr Nice Guy saikin kirivaihteen silmään lopussa. Haastattelijan kysyttyä Jorma Kontiolta, että kannattiko korvia vetää auki ohjastaja totesi, että kun 110 000 eurosta ajetaan, niin ei kannata olla liian itsevarma...

Myös Järvsöfaks oli saanut taakseen Kontion. Oli kuulemma korkea aika päästä toisen ja ehkä viimeisen kerran kokeilemaan maailman nopeinta kylmäveristä, jonka uran loppu jo häämöttää. Olihan ori komea, mutta täytyy muistaa, että sehän on vain luonnonoikku, sillä ovathan suomenhevoset OIKEASTI nopeampia ;) Järvsöfaksin taustajoukoille kunnia siitä, että he jaksoivat luoda katsomossa tunnelmaa.

Päivän aluksi oli ensin ravikuskien (miksiköhän ne niin hitaasti ajelivat?) ja sitten "oikeasti hyvien" valjakkoajonäytös. Hienoja suomenhevosia olivat Vermoon haalineet!

Garlands Dream voitti Glenn Kosmos Memorialin. Kakkosena Boy Robertto.

Don Giovannilla on hauska läsi

Kool du Caux on muuten vaan komea hevonen

Hannibal K: "Apua! Valokuvaaja! Turpakarvat on kampaamatta!"

Järvsöfaksia naurattaa voiton helppous

Naja d'Hilaire ja Franck Nivard näyttävät montén mallia

Katso kaikki kuvani Finlandia-ajosta

Uutinen ja ylläolevat kuvat myös tsekkiläisellä bodyskal-ravipalvelimella

No comments: